|
01.09.2009 09:43 |
|
GPP- pelimessut 2009
Circuit.fi:n osastolla riitti kävijöitä. Lähes 200 kuljettajaa otti mittaa toisistaan päästäkseen haastamaan Jesse Anttilan Keimolan Kunkun tittelistä.
Tässä päiväkohtaisessa kisassa ajettiin Keimolan radalla 4 kierroksen kisa 500hp WTCC Extreme -autoilla. Kisaan Jesseä vastaan suoriutui perjantaina JASU, jonka aika karsinnoissa oli 1.12.3. Kisassa Jesse meni menojaan kolmannella kierroksella ja voitti lopulta noin 7:llä sekunnilla. Lauantaina selvisi haastajaksi FETA, jonka aika oli 1.11.0 eli kisa kiristyi perjantaista. Lopulta Jesse veti pidemmän korren myös tässä lähdössä. Sunnuntaina paikalle ilmestyi muitakin realimaailman kuskeja, joten myös Circuit.fi:n tallikuljettaja JOE oli päästettävä mukaan haastamaan. Joen ja Oskun välille, joka siis kuljettaa Formula Ford -autoa samassa sarjassa Jessen kanssa syntyi viime hetkille venynyt kaksintaistelu josta selvisi finaaliin Joe ainoastaan 0,1 sekunnin erolla. Tässä kohtaa autoiksi vaihdettiin finaalia varten F3000 formulat.
Finaalista tuli todella tiukka. Jo heti lähdössä Joe kävi pussaamassa Jessen autoa ja siitä tulikin pientä vääntöä kisan jälkeen. Tämä oli kuitenkin tavallinen kilpailutilanne. Kisa oli siis todella tiukka ja eroa kuskien välille ei syntynyt kuin 1,5 sekuntia kolmen kierroksen jälkeen. Viimeisessä mutkasarjassa Joe vetäisi pihalle ja Jesse pääsi ajamaan maaliin sen turvin helposti voittajana.
Tunnelma paikalla oli koko tapahtuman ajan miellyttävä, kilpailuhenkinen ja työntäyteinen.
Suuret kiitokset kaikille osastollamme vierailleille ja tervetuloa Pitäjänmäen Circuit.fi hornankattilaan jatkamaan kisailua!



|